Kirjoittajalta Rainer Ronkainen

Varautumiskoulutus omakotiyhdistyksen jäsenille (päivitetty)

Muhkurin omakotiyhdistys järjestää jäsenilleen yhdessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa kriisitilanteisiin varautumiskoulutuksen. Viime vuonna useammassa kunnassa vesijohtoveden saastuminen, lukuiset sähkökatkokset, häiriöt maksuliikenteessä ja kemikaalionnettomuudet osoittavat, miten haavoittuvaisia nyky-yhteiskuntamme elämää ylläpitävät palvelut ovat. Kyse ei ole enää siitä, että tapahtuuko vaan milloin? Lounais-Suomen maanpuolustuspiiri järjestää yhdessä Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry:n, Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Veli-Pekka Nurmen ja Kaarinan VPK:n kanssa varautumiseen […]

Read more

Muhkurin Elorieha su 2.9.2018 klo 15 alkaen (Päivitetty)

Tapahtuma on siirretty sateisen kelin takia huomiselle, eli  2.9.2018 ja aikaistettu kello 15. Tervetuloa kaikki Muhkurin omakotiyhdistyksen jäsentaloudet perinteiseen eloriehaan, jota vietämme perinteisissä merkeissä Ojarannan puistossa. Tarjolla syötäviä ja juotavia. Pikkuväelle myös omaa ohjelmaa alkuillasta. Toive on, että kukin toisi mukanaan oman tuolin, pöytiäkin ehkä tarvitaan. Uusille asukkaille ja vähän vanhemmillekin elorieha erinomainen tilaisuus tutustua naapureihin. […]

Read more

Turun kaupunki alkaa perimään hulevesimaksua

Monille asukkaille on tippunut tänään postilaatikkoon Turun kaupungilta hulevesimaksuun liittyvä tiedote ja tarkistuspyyntö. Kyse on Turun kaupunginvaltuuston päättämästä maksusta, jota aletaan perimään syksystä 2018 eteenpäin kaikilta yli 200 neliön kiinteistöjen omistajilta oli kyse vuokra- tai omistustontista. Perusmaksu on 50e/vuosi kerrottuna luokkakohtaisella kertoimella, johon vaikuttaa pinta-ala sekä rakennuksen tyyppi. Käytännössä omakotitaloilla kerroin on 1, eli vuosihinta […]

Read more

Sekajätteen ja metallijätteen keräyslavat Muhkuriin tiistaina 12.6.2018 klo 12 – 18

Viime vuoden tapaan päätettiin tilata Muhkuriin jälleen 1) jätelava, johon jäsenmaksun maksaneet yhdistyksen jäsenet voivat tuoda sekajätettä. Lisäksi Muhkuriin saadaan 2) lava metallijätteille. Kuten aiemmin, jätettä tuovilta tarkastetaan, että jäsenmaksu on maksettu. Yhdistyksen jäsenyyden varmistaminen juontaa vanhasta kokemuksesta: näin varmistetaan, että muhkurilaisten omat jätteet mahtuvat lavoille ja yhdistys maksaa vain omien jäsentensä jätemaksuja.

Read more

Loukkaantunut hirvenvasa lopetettu Muhkurissa

Ylivuotinen vasa oli juossut auton eteen Turussa Naantalintiellä eilen puoli yhdeksän aikaan. Vasa oli loukkaantunut törmäyksessä, jonka jälkeen siitä kertyi useita pihahavaintoja Turun Pansion ja Jyrkkälän, sekä Raisio Ihalan alueella. Poliisi ja SRVA-toimijat jäljestivät loukkaantuneen eläimen Turun Muhkurinmäen alueelle jonne se lopetettiin. Raision keskustan alueella seikkailleista hirvenvasoista ei ole kertynyt enempää havaintoja, ja ne ovat […]

Read more

Muutoksia sähköpostin käyttöön

Palveluntarjoaja päivitti palvelimiaan nopeammaksi ja samalla palveluiden osoitteet yhdenmukaistuivat. Vastaisuudessa sähköposti toimii osoitteessa webmail.muhkuri.fi (vanha muhkuri.fi/roundcube linkki poistuu käytöstä). Ensimmäisellä sisäänkirjautumisella sähköpostipalvelu kysyy mitä graafista käyttöliittymää käyttäjä haluaa käyttää. Vaihtoehtona on aikaisemminkin toiminnassa ollut Roundcube tai uusi Horde. Roundcube on tuttu ja turvallinen. Horde tuo puolestaan lisää toiminnallisuuksia. Mm. verkossa toimivan kalenterin, monipuolisemman osoitteiston ja […]

Read more

Lumiukko nähty Saukonojantiellä!

Ajaessa saukonojantietä pitkin voi nähdä n. 3,5 metrisen lumiukon, jolla on hymy herkässä. Kiitos Ollille ja Marialle, ilman teitä ei olisi lumiukko noussut ylös! 🙂

Read more

Turvallisuustiedote – hämäräporukkaa liikkeellä

Useammalta pihalta on viimeisen parin kuukauden aikana hävinnyt polkupyöriä ja liikuttu öisin rikkoen kotirauhaa. Viimeksi 18.11. asukkaan pihapiiriin oli tullut yöllä tuntematon henkilö, joka tallentui epäonnekseen riistakameraan. Kyseessä  on toistuva liikehdintä yksityisellä alueeella. Yllä asukkaan luvalla julkaistu kuva, mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille. Lauantaina 7.10. vietiin pyörä Saukonojantieltä. Tätä ennen 17.9. vietiin ainakin kahdelta Jalkasuontien […]

Read more

Varkaita Muhkurissa

LA-SU välisenä yönä 16.-17.9.2017 on varastettu ainakin kaksi polkupyörää pihoilta Jalkasuontiellä. Asukkaille jäi muistoksi katkaistu lukko. Puoli kahden aikaan yöllä oli tehty havainto talon edessä olevasta autosta, joka oli lähtenyt nopeasti liikkeelle sitä lähestyttäessä. Sunnuntaina poliisi ajoi Jalkasuontietä ja jatkoi kevyenliikenteen väylälle. Tekijöistä ei ole vielä tietoa. Havainnoista voi ilmoittaa osoitteeseen info@muhkuri.fi tai Varsinais-Suomen poliisilaitokselle. […]

Read more

Muhkurin hule- ja sadevesioja tulvii

Muhkurin läpi menevän ojan vesiraja on noussut noin kaksi metriä tavanomaisesta johtuen poikkeuksellisen rankoista sateista. Vesi on peittänyt alleen monien kiinteistöjen hule- ja sadevesiputkien päätäntäputket Tämä tarkoittaa että vesi voi virrata takaisin putkia pitkin kiinteistöihin ja pahimmassa tapauksessa tulvia lattia- ja pihakaivojen kautta asuinkiinteistöihin sisälle. Asiasta on tehty ilmoitus Turun Vesihuollon valvomoon ja sieltä luvattu […]

Read more